Killan Pekko
2 x irtoSERT
|
|||||||||||||||||||||||||
Killan Pekko, tuo metsien väsymätön mies ja joka paikan höylä. Ei ole yhtäkään paikkaa minne Pekko ei ihmistä seuraisi, tai antaisi ihmisen olla rauhassa. Mieluiten se kyhnääkin turpa kiinni jokaisen kaksijalkaisen niskassa ja näpeltelee huulillaan hiuksia. Kilttihän tämä ori on, todella kiltti, mutta oikea jästipää näin suoraan sanottuna. Mikään ei tunnu menevän sen suureen kalloon, sekä kaikki räyhäämiset ja huutamiset menee vain korvien tuulitunnelista lävitse. Pekko olisi varmasti vertailtavissa vanhan ajan hippeihin, niin täydellisen rauhallinen ja hälläväliä-luonteinen se on. Mielellään se vain paistattelisi aurinkoa tarhassaan päivät pitkät eikä hievahtaisi mihinkään suuntaan. Ainut asia mikä saa oriin jotenkin hereille on ruoka. Ruoalle se onkin kaikkea muuta kuin nirso. Aamuisinkin se huutaa ja meuhkoo karsinassaan kärsimättömästi, ettei vaan yksikään toinen hevonen saisi syödäkseen ennen häntä. Voi sitä melskettä ja pauketta. Toisinaan voisi luulla norsulauman hyökkäävän Pekon karsinasta milloin tahansa. Ori on kuitenkin helppo kengittää ja lastata, mitä nyt aina yrittää vähän empiä joka tilanteessa. Jos ei sittenkään vaan tarvitsisi. Kaikinpuolin kiva eläin käsitellä, vaikkakin yltiömäinen jääräpää.
"Killan Pekko ; ja vauhti korjaa virheet."
Ratsastaessa Pekko on kuin Meksikon pikajuna, sillä tuntuu olevan koko ajan kauhea kiire jonnekin. Jossain vaiheessa ei edes ratsastaja enää tiedä montako jalkaa hevosen alla on, mutta epäilemättä vähintään kahdeksan. Pienen rauhoittelun ja manaamisen jälkeen Pekkokin rauhoittuu ja siltä rupeaakin löytymään jo liikettä. Siitä tuleekin kieltämättä hyvin komea eläin kun sen saa liikkumaan oikein päin ja ratsastaja löytää vihdoin ja viimein tältäkin elukalta ne selkäfileet. Tällöin ori paineleekin tuota koulua mennen tullen aina siihen Helppoon A:han asti. Esteillä ori osaa hyvin hoidella itse itsensä jokaisen esteen yli aina 80cm asti, mutta sen jälkeen se tarvitsee aika paljon apuja ratsastajalta. Mitkään esteet eivät tuota suurta vaikeutta, kaikkien yli Pekko menee eikä meinaa. Koska Pekko on suomenhevonen, on sillä myös välillä vähän kääntymisvaikeuksia. Mutta kun ratsastaja oppii muistamaan tämän, niin kaikki esteradat sujuvat varmasti muitta mutkitta.
Kilpailupaikoilla Pekko on itse rauhallisuuden perikuva. Tyytyväisenä se vain seisoo hevosautossa ja mutustelee heiniään minkä kerkeää. Orilla ei ole siis minkäänlaista taipumasta minkään muotoiseen stressaantumiseen, tuskin se edes tietää mitä kyseinen sana tarkoittaa. Radalle mennään tyynen rauhallisesti hosumatta yhtään. Uusinnatkaan eivät tuota tälle konkarille paineita, mitä nyt vähän vauhtijalka alkaa vipattamaan. Pekko on kaiken kaikkiaan sellainen tasainen menestyjä.
SUKUTAULU
| i. Ch Peltopyy | ii. Veli Vikuri | iii. Nisve |
| iie. Oivariina | ||
| ie. Vaimean Tytär | iei. Yllerö | |
| iee. Vaimea | ||
|
e. VIR MVA Ch Linjan Killa |
ei. Iso-Karhu | eii.Karjalan Ken |
| eie. Sievä Katariina | ||
| ee. Laasen Lissu | eei. K.K. Vehke | |
| eee. Laasen Eva |
KILPAILUKALENTERI
yleispainoitteinen
3 KRJ/ 16 ERJ-sijoitusta, 100cm - He A (79.233%)
0 rankingpistettä
| päivitetyt rankingpisteet
| 24.05.2009 ERJ Daftomor: 60cm - (5/40)
| 25.05.2009 ERJ Daftomor: 60cm - (6/40)
| 25.05.2009 ERJ B&W: 100cm - (2/50)
| 28.05.2009 ERJ Daftomor: 60cm - (3/40)
| 29.05.2009 ERJ Daftomor: 80cm - (5/40)
| 30.05.2009 ERJ Daftomor: 60cm - (1/40)
| 07.06.2009 ERJ Dourado: 100cm - (6/40)
| 17.06.2009 ERJ Paikka: 100cm - (5/30)
| 19.06.2009 ERJ Paikka: 60cm - (2/30)
| 19.06.2009 ERJ Paikka: 90cm - (3/30)
| 20.06.2009 ERJ Paikka: 80cm - (3/30)
| 11.07.2009 ERJ Reeyah: 100cm - (1/40)
| 12.11.2009 ERJ B&W: 100cm - (5/50)
| 15.11.2009 ERJ B&W: 100cm - (1/50)
| 15.11.2009 ERJ B&W: 100cm - (2/50)
| 16.11.2009 ERJ B&W: 100cm - (2/50)
| 24.05.2009 KRJ B&W: Helppo A - (5/50) 79.233%
| 15.06.2009 KRJ B&W: Helppo A - (1/50) 59.044%
| 16.06.2009 KRJ B&W: Helppo A - (3/50) 73.381%
Näyttelykalenteri
Tarkista Sertit BIS-listalta
| 25.06.2009 NJ Raadelma: pt. Kakuro. - irtoSERT, JS
ASTUTUSINFO
HUOM 01.02.2010 astuu voimaan säännös, joka määrää sen että kaikkien oriaseman orien varsat tulee nimetä isänsä alkukirjaimen mukaisesti. Tästä ei tulla poikkeamaan tai anneta minkäänlaisia myönnytyksiä tammikuun jälkeen.
Killan Pekko on käytettävissä ratsuhevosjalostukseen suomen(pien)hevostammoille. Tamman on oltava 1-polvinen, painoitteella ei ole väliä. Ori astuu pääosin omalla tallillaan, mutta astutuskausilla pientä maksua vastaan ori on myös tuotavissa muualle. Kisakausien ohella Killan Pekko astuu tammoja lähinnä kotitallillaan tai sopimuksen mukaan voidaan kuljettaa tamman kotitallille.
Siemennys 500 v€ + Varsamaksu 800 v€ (+alv 22%)
Pakaste 450 v€
Varsamaksu peritään ainoastaan elävästä varsasta
Varsakuulumisia
00.00.0000 sh o. Pikku Pekko (e. Tamma Tammanen), om. Ylpeä Omistaja
00.00.0000 sh o. Pikku Pekko (e. Tamma Tammanen), om. Ylpeä Omistaja
00.00.0000 sh o. Pikku Pekko (e. Tamma Tammanen), om. Ylpeä Omistaja
00.00.0000 sh o. Pikku Pekko (e. Tamma Tammanen), om. Ylpeä Omistaja
PÄIVÄKIRJA JA VALMENNUKSET
-
This is a sim game horse - read more!
pohjan © Greensboro 2010 | testattu toimivaksi Google Chrome 4, Opera 10.10, Safari 4, MF 3.6 & IE 8









Kyseinen virtuaalihevonen ei liity mitenkään kuvissa esiintyvään hevoseen.
This sim game horse have nothing to do with the horse that appears in the photos.